sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Matkakuulumisia

Terveiset aurinkoisesta Anaheimista ja mukavaa joulun odotusta!

Kausi on saatu kunnolla käyntiin niin täällä Pohjois-Amerikassa kuin siellä Suomessakin. Olemme parhaillaan vieraskiertueella. Joukkueessamme tunnelma on hyvä, vaikka loukkaantumiset ovat porukkaamme viime aikoina kiusanneetkin. Vammat kuuluvat kuitenkin osaltaan lajin luonteeseen ja ne on vain hyväksyttävä.

Vaikka muutokset joukkueessa olivat isoja, on porukka hitsautunut jo tiiviiksi. Etenkin kesän pelaajakaupoissa seuraamme liittyneet nuoret pojat ovat olleet minulle kaikin puolin positiivisia yllätyksiä.

KalPan mainioita pelejä kotoisessa SM-liigassa on ollut ilo seurata täältäkin käsin. Kuulin kesällä monestakin suunnasta, että KalPalla on koossa kaikkien aikojen joukkue ja ainakin alkukauden tulosten perusteella sille todellakin näyttää. On kuitenkin hyvä pitää jäitä hatussa ja muistaa, että matka on pitkä. Tärkeimmät pelit pelataan vasta loppukaudesta.

Toivonkin niin omalle joukkueelleni kuin KalPalle myös onnea, että pelaajat kestäisivät ehjinä ja pääsisivät hyvässä vireessä kauden ratkaisupeleihin. 


Carolinan Jussi Jokinen harmitteli tuoreessa Golflehdessä, ettei ole vielä päässyt kesäkiireiltään Tarinaan Kime 4 Kidsiin. Kutsu on onneksi voimassa ja toivottavasti Jussikin ehtii ensi kesänä esittämään golftaitojaan ja nauttimaan hyväntekemisestä hyvässä seurassa. Vaikka asia, johon rahaa kesäisin kerätään, on vakava, täytyy tapahtuman samalla olla niin hauska ja viimeisen päälle hoidettu, että Tarinaan ja jälkipeleihin on mukava tulla kesäistä päivää viettämään.

Ennen kevään ja kesän kiireitä edessä on kuitenkin vielä monta peliä, ja pian käsissä on taas joulukin.Meille on tulossa koko vaimon suku kylään muutaman viikon päästä ja he ovat meillä joulun yli. On kiva, että jouluna on kodissa porukkaa, vaikka itse en ehdi pidoista paljon nauttia. Joulun peliohjelmamme on surkea, kun pelaamme vieraissa 23. päivä ja uudestaan jo 27. päivä. Minulla onkin ”joululomaa” ruhtinaalliset kaksi päivää, mutta minkäs peliohjelmille mahtaa.
Minun mielestäni joulun aikaan on parasta, kun saa olla hetken kotona, nauttia perheestä ja vain seurata, kuinka lapset nauttivat joulun vietosta.

Olisi minulla itsellänikin kyllä joulupukille yksi toive: Tuo pukki minulle edes yksi maali!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Nautitaan jokaisesta päivästä

 
Terveiset kaikille kauden kynnyksellä.
 
Aloitamme kautemme Bostonista. Nousin tänään ensimmäistä kertaa lentokoneeseen sen jälkeen, kun Lokomotiv Jaroslavlin kone putosi Venäjällä ja vei mukanaan koko joukkueen ja monta minullekin tuttua pelaajaa.
 
Haluankin sydämestäni muistaa Venäjän onnettomuuden uhreja ja heidän omaisiaan. Mieleen on jäänyt monia mukavia muistoja yhteisten vuosien varrelta. Esimerkiksi Karlis Skrastinsin kanssa pelasimme yhdessä ensin Turussa ja myöhemmin Nashvillessä yhteensä seitsemän vuotta. Kun jääkiekkojoukkueellinen miehiä parhaassa iässä menehtyy kerralla, miettii omaa eläämäänsäkin taas uudessa valossa. Yritetään nauttia jokaisesta päivästä, kun koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.
 
Aloitamme kautemme molemmille kerroilla Kime 4 Kidsissä mukana olleen Tuukka Raskin ja mestari Bostonin vieraana. Oma joukkueemme on muuttunut enemmän kuin kertaakaan aiemmin koko urallani, kun mukana on yhdeksän uutta kasvoa ja viime vuoden runkopelaajia vietiin muihin maisemiin.
 
Joukkueen, kannattajiamme, seuran ja omat tavoitteni ovat kuitenkin samat kuin koko Philadelphiassa aina. Lähdemme tavoittelemaan Stanley cupia. Itse olen taas vuoden vanhempi (ja viisaampi). Toivottavasti pystyn pelaamaan ehjän kauden ja kykenen kokemuksellani auttamaan nuortunutta joukkuettamme kohti suurta unelmaa.
 
Harjoitusleirin ja -pelien perusteella joukkueemme on täynnä nuoruutta ja nälkää. Harjoitukset ovat olleet parhaita koko nelivuotisen Flyers-urani aikana ja odotankin mielenkiinnolla uuden aikakauden alkua. Toivottavasti edessä on mahdollisimman pitkä kausi.
 
Vaikka joukkueeseemme tuli paljon nuoria, saimme siirtomarkkinoilta toki myös Jaromir Jagrin. Vielä kesällä en oikein tiennyt, mitä häneltä odottaa. mutta nyt nähtyäni ukon treeneissä ja harjoituspeleissä, voin vain ihmetellä, miten huimassa vireessä hän on. Kaikesta tekemisestä huomaa, että Jagrin NHL:ssä laukomat yli 600 maalia eivät ole olleet sattumaa. Kun muu porukka lähtee hallilta aamutreenien jälkeen pois, jää Jagr vielä laukomaan ja illalla hän palaa jäälle vielä uudestaan ampumaan kiekkoja. Siinäpä mallia menestyksestä haaveileville junnuillekin.
 
Kiitokset vielä kaikille kesällä Kime 4 Kidsissä mukana olleille. Nähdään taas, kun kausi on paketissa ja on golfin aika. Kesän kokemus oli jälleen huima: saimme kerättyä 41 300 euroa tärkeään asiaan ja ihmisiltä tullut palaute on ollut loistavaa. Tapahtumaa jatketaan varmasti vuosia eteenpäin ja toivottavasti pystymme keksimään ensi kesällekin jotain pientä uutta Tarinaan.
 
Eipä tänne ison veden taakse tällä kertaa tämän ihmeempiä. Kirjoittelen kuulumisia taas, kun kausi on saatu kunnolla käyntiin.
Elämässä ei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ja toisinaan meillä kaikilla on varmasti vastoinkäymisiäkin, mutta yritetään nauttia jokaisesta päivästä.
 
Kime
 

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia

Moi kaikille.

NHL kausi on takanapäin ja pienestä pettymyksestä on toivuttu pikku hiljaa. Joukkueeen ja omat odotukset olivat korkeammalla kuin mihinkä päästiin. Tuntien kaupungin ja meidän omistajan odotukset niin tiesin että kesällä joukkueeseen tulee muutoksia. Pelaajavaihdoksia on tullut,myös yllättäviä. Vaihtoon meni meidän kapteeni ja paras maalintekijä. Näistä vaihdoksista huomaa että kaikki pelaajat ovat kaupan. Hyviä ystävia lähti vaihtoon mm.Ville Leino,Brian Boucher.

Uusi kausi on tässä pikku hiljaa aloitettu ja positiivisella mielellä tässä valmistaudutaan kohti tulevaa kautta. Joukkueessa on paljon uusia kasvoja mutta uskoisin että joukkue taistelee muutoksista huolimatta taas Stanley cupin voitosta.

Kesän yksi kohokohdista lähestyy kovaa vauhtia eli hyväntekeväisyysgolf tulevana lauantaina 16.7 Tarinan golfkentällä. Kisaa on tässä valmisteltu parisen viikkoa ja nyt alkaa pikku hiljaa kaikki näyttämään hyvältä. Kisa on täynnä eli 140 osallistujaa ja on ollut todella kiva huomata että Kuopion seudun yritykset ovat lähteneet innolla hyväntekeväisyyteen mukaan. Olen myös saanut muutamia pelaajavieraita kutsuttua mukaan mm.hyvä ystäväni Scott Hartnell,Ville leino,Tuukka Rask,Niklas Backstrom ja Teemu Hartikainen. Kalpasta tulee mukaan Sami Kapanen,Tommi Miettinen,Jussi Timonen. Jokereita edustaa Jarmo Kekäläinen. Lapsille paikalla on taikuri kello 10-14 ja Janne Eskola vetää golfrataa halukkaille.Toivotaan aurinkoista säätä.

Viime vuoden tapahtuma meni kaikinpuolin nappiin. Aurinko paistoi ja yleisöa paikan päällä oli paljon. Ennenkaikkea saimme yhdessä kerättyä 36100 euroa Kuopion Kysin lasten veri-ja syöpäosastolle. Toivotaan että päästään tänä vuonna ainakin samaan. Lahjoituksia voi lähettää Kime4kids nettisivuilla olevaan tilinumeroon. Pienikin lahjoitus menee varmasti hyvään tarkoitukseen.

Tervetuloa lauantaina Tarinaan.

Kime

tiistai 10. toukokuuta 2011

Moi täältä aurinkoisesta Philadelphiasta!

Kaudelle tuli yllättävä ja nopea päätös kun Boston voitti meidät 4-0 playoff-sarjassa. Tässä olen yrittänyt löytää viimeiset päivät syitä huonoon playoff-sarjaan, mutta niitä on varmasti moniakin niin en viitsi niitä alkaa tässä kirjoittelemaan. Joukkueella oli potentiaalia ihan mestaruuteen saakka, mutta nyt se tuli taas todistettua että ei aina välttämättä paperilla kovempi joukkue voita. Nämä pelit voitetaan kovemmalla taistelulla ja se meiltä jostain kumman syystä puuttui. Kaikki kunnia siitä Bostonille ja onnea heille tulevaan conferenssifinaaliin.

Muutama sana vielä mitä yleensä täällä tapahtuu kun kausi päättyy. Muutaman huilipäivän jälkeen on edessä joukkuepalaveri ja lääkärintarkastukset, johon juuri olen lähdössä. Kaikkien on käytävä lääkärintarkastuksessa ennen kuin päästävät virallisesti lomalle. Myös valmentaja pitää henkilökohtaisen palaverin, jossa käydään pelaajan oma kausi läpi ja siellä palaute saattaa olla aika kovaakin jos kausi on mennyt huonosti. Viimeinen palaveri joka minulla on parin päivän päästä on toimitusjohtajan palaveri, jossa palaute saattaa olla vieläkin kovempaa kuin valmentajan ja veikkaisin että kun meidän kausi päättyi mielestäni aika nolosti niin palaverissa tuskin kahvia ja pullaa syödään. Nämä kaikki on käytävä läpi ennen kuin olet virallisesti vapaa seuraavaan training camppiin asti joka on syyskuussa. Loukkaantuneet pelaajat joutuvat yleensä olemaan täällä niin kauan kun on terve. Näin mm. kävi Ville Leinolle viime kesänä. Ville sai 10 päivää lomaa koko kesänä ja kävi siinä välissä Suomessa. Muuten kesä meni lonkan kuntouksessa täällä.

Mitä omiin suunnitelmiini tulee niin käydään perheen kanssa pienellä lomamatkalla ja sitten alkaa pakkaaminen Suomeen lähtöä varten. Tarkoitus olisi, jos kaikki menee hyvin, niin tulla Suomeen kesäkuun puolivälin jälkeen. Siitä alkaakin sitten kova golffin peluu jotta on taas kunnossa kun hyväntekeväisyysgolf pyörähtää käyntiin 16.7. Muutama vieraskin saattaa tältä mantereelta tulla mukaan kisaan. Palataan siihen sitten myöhemmin.

Suomen maajoukkueen pelejäkin olen seurannut mielenkiinnolla ja harmi että pienet vammat estivät minun matkan Slovakiaan. Näin juuri että Suomi saa vastaan Norjan puolivälierissa eli hyvältä näyttää. Eikun pökköä pesään ja eteenpäin. Maailmanmestaruus olisi todella kova juttu ja pojilla on siihen hyvät saumat. Niin kuin sanoin äsken niin taistelulla ja kovalla halulla voi voittaa mitä tahansa.

Tässä vielä oma veikkaukseni Stanley Cup finaaliparista: San Jose - Tampa Bay ja veikkaan San Josea mestariksi.

Kimmo

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hartnellin terveiset 15.3.2011

Moi kaikille täältä Floridan lämmöstä. Ollaan joukkueen kanssa kauden viimeisellä pitkällä pelireissulla ja sitten alkaa reissaamiset helpottaa. Ulkona on 27 astetta lämmintä ja pilvetön taivas, tulee ihan viime vuoden Suomen kesä mieleen. Harmi ettei siellä päässä taida olla näin lämmintä, mutta jospa se kevätaurinko alkaa pikku hiljaa sielläkin paistaa ja lämmittää.


Meillä joukkueessa ollut pieni suvantovaihe. Olemme johtaneet itäista lohkoa koko kauden ajan niin joukkueessa alkoi paistamaan pieni motivaation puute. Huomasin myös itsessäni pientä väsymystä pelihommiin, mutta vuosien kokemus kertoo että jokainen joukkue käy jossain vaiheessa pienen suvantovaiheen läpi ja nyt se on meidän joukkueen vuoro. Nyt meillä 14 peliä jäljellä ja siitä alkaa sitten kiekkoilijan paras aika eli playoffsit. Pelejä pitää vielä voittaa, jotta saataisiin kotietu läpi playoffsien. Viime vuonna huomattiin, että loppupeleissä kotiedulla on iso merkitys.


Tuossa sivussa tuli saavutettua 100 maalin rajapyykki ja uskon että kun parin vuoden päästä laitetaan luistimet lopullisesti kuivumaan niin tällaisia asioita on varmasti kiva muistella. Myös Amerikan varapresidentin terveiset olivat erittäin mukava yllätys. Harvoin sitä saa noin korkealta taholta terveiset. Siis mukavia pikkujuttuja on tapahtunut kauden aikana.


Kalpalle vielä erittäin paljon onnea tuleviin playjareihin. Toivotaan että joukkue saa rennon ilmapiirin ja sitä kautta hyvän startin kannun metsästykseen. Tsemiä pojat.

Kime



perjantai 11. helmikuuta 2011

Terveiset Philadelphiasta

Moi kaikki ja kiitos vielä kerran kaikille osallistujille viiime vuoden hyväntekevaisyystapahtumasta.

Päivä oli erittäin onnistunut kaikin puolin ja saatiin vielä kerattyä hieno summa Kys:in lasten veri- ja syöpäosastolle. Tulevana kesänä on tarkoitus laittaa vielä paremmaksi. Tervetuloa taas mukaan hyvän asian puolesta. Tarkoituksena on kirjoitella silloin tällöin kuulumisia täältä Amerikan puolelta ja laittaa muutama videoklippi samalla tulemaan.

Pelit ovat menneet meidän joukkueella erittäin mukavasti ja itsekin olen tyytyväinen omaan suoritukseen. Toivottavasti joukkue säilyy ehjänä kauden loppuun saakka ja päästään taas taistelemaan siitä pelimiehen unelmasta eli Stanley Cupista. Mikäs olisi hienompaa kuin tuoda kannu kesällä Kuopioon ja viettää muutama päivä Kuopiossa yhden maailman arvostetuimman pokaalin kanssa. Pidetään peukut pystyssä koska sen voittaminen vaatii myos hirveästi onnea.

Toivotaan etta lumen tulo Kuopiossa loppuu pikku hiljaa ja kaikki pääsevät nauttimaan kevään tulosta.
               
Kime