En osta purjevenettä

On mukava olla taas kotona Philadelphiassa. 23 päivän reissu purjeveneellä yli Atlantin oli todella kova. Ei ole lastenleikkiä ylittää valtamerta purjehtien. Välillä aika kävi pitkäksi ja oli muutenkin hankalaa. Vaikka purjeveneessä oli paljon puuhaa, oli vapaa-aikaakin reilusti. Luin muutamia kirjoja ja katsoin ohjelmia iPadilta. Silloin kun ei ollut mitään tehtävää, piti yrittää myös nukkua, mutta ainakaan minulle ei aina tahtonut uni tulla, joten univelkaa reissusta tai paljon. Kun vihdoin saavuimme Las Palmasiin, oli ensimmäinen fiilikseni helpotus siitä, että olimme perillä ja seikkailu oli ohi. Vaikka kokemus oli loistava ja unohtumaton, en purjehdi Atlantin yli koskaan uudelleen, enkä osta ikinä purjevenettä. Tällä hetkellä tuntuu sille, että ihan lähiaikoina en kaipaa minkäänlaisia muitakaan haasteita. Haluan keskittyä perheen kanssa olemiseen. Kevään osalta suunnitelmat menivät tosin osittain uusiksi, kun poikani Samuel mursi jääkiekkopelissä solisluunsa. Ei ollut helppoa seurata vanhempana katsomosta oman pojan kipua. Tarkoituksena oli käydä seuraamassa tiiviisti Samuelin pelejä, mutta nyt pitää keskittyä tsemppaamaan häntä toipumisjakson aikana. Jääkiekonnälkää tyydytän katselemalla paljon Flyersin pelejä ja ensi kuussa on tarkoitus pistäytyä Columbuksessa moikkaamassa Scott Hartnellia ja Kekäläisen Jampea. Samalla pääsen toivottamaan heille tsemppiä loppukauteen. Pikkuhiljaa täälläkin katseet kääntyvät kohti kesää ja on aika alkaa suunnitella Kime4Kids-päivää. Mukavaa talven jatkoa kaikille. Kime