Askelen lähempänä Stanley cupia

Eilen illalla kotihallissamme oli huikea fiilis. Kun menimme johtoon neljä minuuttia ennen loppua, yleisö pauhasi samalla voimakkuudella loppuun asti. Sarja Nashvillea vastaan oli tiukka, mutta onneksi se kääntyi meille. Myös Nashvillessa pelatuissa otteluissa oli hieno tunnelma. Oli hienoa palata tavallaan toiseen kotiin, mutta nyt on viimeiset pelit siellä pelattu. Uskon, että Predatorsilla on hyvä tulevaisuus edessä joukkueena. Kun Pekka on siellä vielä viimeisenä lukkona, niin joukkue tulee olemaan vahva vuosia eteenpäin. Itselleni sopeutuminen Chicagoon on ollut kahdella tasolla haastavaa. Etenkin vapaapäivät ovat olleet välillä pitkiä. Olen ollut täällä kohta kahdeksan viikkoa ja perhe on ehtinyt käymään luonani vain kerran. Onneksi vanhemmat tulevat tällä viikolla ja perhekin ehkä seuraavana viikonloppuna. On kiva saada seuraa. Pelillisestikin omaan rooliin on ollut vaikea sopeutua, mutta turha tässä on alkaa kitistä, kun joukkue voittaa ja pelaa hyvin. Joukkueen menestys on tässä hommassa kaikkein tärkeintä ja sen takiahan Chicagossa olen, että pääsen koko ajan lähemmäs Stanley cupia. Yksi askel on nyt otettu. Kentällä kyllä huomaa, että 40-vuotias kroppani ei meinaa millään rooliaan hyväksyä. Kun istun pitkiä taukoja penkillä, eivät jalat ole enää niin nuorekkaat, että tempoon hyppääminen onnistuisi helpolla. Vaikka roolini on kentällä pieni, on tärkeää, että olen muuten mahdollisimman paljon nuorempien pelaajien ja koko joukkueen tukena. Kime