Moi.
Pääsemme taas vihdoin normaaliin arkeen, kun Philliesin baseballstadionilla pelattu Talviklassikko on ohi.
Tavallaan koko joulukuu meni joukkueeltamme valmistautuessa tuohon peliin, koska HBO-kanava seurasi meitä koko kuukauden ja hehkutti peliä. Vaikka itse pelipäivänä yritimme valmistautua ihan normaalisti, niin hankalaahan se oli ja Rangers haki pisteet yli 40 000 fanimme edessä.
Minulle Talviklassikko oli uralla jo toinen, kun pelasimme kaksi vuotta sitten Bostonin vieraina. Ensimmäisellä kerralla koko tapahtuma tuntui paljon ihmeellisemmältä, kun ei tiennyt mitä odottaa. Pelaajana kokemus on aika ihmeellinen. Kaukaloon kävellessä tuntee sen valtavan ihmismassan äänen, mutta kun astuu kaukaloon sisälle äänet häviävät melkein kokonaan, kun valtaosa yleisöstä on niin kaukana jäältä. Pelatessa tuntuu, että kotihallissa on puolet kovempi meteli ja meno kuin ulkojäällä.
NHL takoo Talviklassikolla vuosittain kunnon kasan kahisevaa, mutta onhan se pelaajallekin pieni muistutus, mistä aikanaan lähdettiin. Kyllä ainakin minulle tuli väkisin mieleen nuoruusjata, kun ihmisiä seisoi kaukalon vieressä pipot päässä ja hanskat kädessä.
Edellisessä kirjoituksessani toivoin joulupukilta edes yhtä maalia. Pukki sanoi meillä käydessään, että maali unohtui vielä Korvatunturille, mutta hän lupasi lähettää sen pikana heti kun ehtii taas kotikulmilleen. Pari päivää myöhässä maali vihdoin tulikin.
On se vaan onni, että pukki on sanojensa mittainen mies. Tolpat ja ylärimat alkoivat tuntua jo vihollisilta, mutta jospa homma tästä kevättä kohti mennessä aukenisi.
Nauttikaa Uudesta vuodesta.
Kime
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti