maanantai 18. tammikuuta 2016

Kunnioitusta - Respect

Pääsimme viettämään pitkästä aikaa suomalaista joulua. Edellisen kerran olimme joulun Suomessa NHL:n lakkovuonna 2004, joten jo oli aikakin. Kun jouluaamuna sattui vielä satamaan lunta, niin pääsimme mökin pihassa laskemaan porukalla pulkkamäkeä. Meillä oli sukulaisia kylässä ja saimme viettää perinteistä joulua herkkuineen. Kun vielä Joulupukki ehti meillekin, kävimme saunassa ja pääsin pienelle pulahdukselle Kallaveteen, niin kyllä oli jouluntunnelma kohdallaan. Matka Suomeen oli hieno koko perheelle. Ehdin Suomessa ollessamme käymään myös nuorten MM-kisoissa Helsingissä ja sain kunnian olla kutsuvieraana Teemun paidanjäädytystilaisuudessa. Teemu on ollut minulle todella iso roolimalli ja oli ilo saada pelata hänen kanssaan vuosia maajoukkueessa. Koimme paljon hienoja hetkiä, tuli kovia voittoja ja kitkeriä tappioita. Arvostan Teemua todella paljon. Hän pysyi jääkiekon huipulla poikkeuksellisen pitkään ja mikä vielä parempaa, hän on aivan huipputyyppi kaukalon ulkopuolella. Respect. Tiedän, että Suomessa on uutisoitu siitä, etten saanut kutsua Linnanjuhliin ja jäin huomiotta myös Urheilugaalassa. En voi väittää, ettenkö olisi ottanut kutsua itsenäisyyspäivänjuhliin tai jotakin tunnustusta gaalassa vastaan mielelläni. Ei ole minun asiani arvioida muiden tekemiä päätöksiä, mutta harmikseni huomasin, että arvostukseni on aika pientä suomalaisten päättäjien silmissä. Itse asiassa minua ja uraani arvostetaan enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa Olen erittäin iloinen Jarkko Niemisen, Koivun Sakun ja muiden palkittujen puolesta, sillä tiedän, mitä huippu-urheilu ja pitkä ura ihmiseltä vaatii. Itse sain tehdä työtä jota rakastin 15-vuotiaasta lähtien ja sain työstäni vielä todella hyvää palkkaa. Yritin aina tehdä työni täysillä ja olin onnekas, että pystyin pelaamaan niin pitkän uran. Oman urani aikana kunnioitus oli todella tärkeässä roolissa. Halusin pitää huolta siitä, että kunnioitan joukkuetovereita ja peliä ja yritin huolehtia myös siitä, että muut joukkueessa toimivat samoin. Sain kunnian pelata Leijona-paidassa pitkään ja maajoukkuepeleillä oli valtava merkitys urani kannalta. Ilman Suomen paitaan pääsyä, olisi urani varmasti ollut toisenlainen. Uskon, että huomionosoituksitta jääminen on myös omaa syytäni. Olen aina pyrkinyt pitämään matalaa profiilia pelihommien ulkopuolella. En ole halunnut olla näkyvästi esillä iltapäivä- tai naistenlehdissä. Varmasti osaltaan asioihin vaikuttaa sekin, että olen kotoisin Kuopiosta. Suomalaispäättäjien silmissä savolaispoika on helpompi ohittaa kuin Etelä-Suomessa kasvanut. On upea juttu, että Suomen nuoret voittivat toisen MM-kullan kolmeen vuoteen. Täällä Pohjois-Amerikassa en ole juurikaan päässyt seuraamaan Suomi-kiekon kehitystä, mutta oli hienoa nähdä nyt kaksi peliä. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota siihen, miten isokokoinen Suomen joukkue oli. Kun koon lisäksi on taitoa ja luisteluvoimaa, niin tulosta tulee. Ja kyllähän ykköskenttä oli huikea. Jo tulosten perusteella näyttää sille, että ruohojuuritasolla on alettu tehdä oikeita asioita. Mestaruuksien hetkelläkin on kuitenkin hyvä muistaa, että antakaa nuorten nauttia peleistä ja pelaamisesta. Voittamisen pakko tulee kyllä myöhemmin uralla eteen. Kime

18 kommenttia:

  1. Suuri joukko suomalaisia arvostaa Kimmo Timosen saavutuksia kaikesta huolimatta, minäkin. Olisin mielelläni suonut kutsun linnaan ja tunnustuksen urheilugaalassa, mutta suurinta on se kunnioitus lätkäkansan parissa, jota ei pienillä meriiteillä ansaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kimmo_Timonen

      Yllä meriitit, nyt on tapahtunut moka, joka menee Jääkiekkoliiton piikkiin, siksi etteivät ole pitäneet Timosta esillä näissä huomioimisissa. Eihän Timonen ole itseään tyrkyttänyt minnekään.
      Kimmo Timonen muistan Tepsistä, hän oli loistava pelaaja jo 90- luvulla. Ura melko samanlainen kuin Saku Koivulla, pitkä ja menestyksekäs johon kuului vakava sairastuminen ja toipuminen. Eroa pelipaikka ja toinen voitti mm ja toinen stanley-cup.n Koivu oli johtajatyyppi joukkueessa ja Timonen taas hoiti puolustusta ja teki maaleja ohessa. molemmat top 10.

      Poista
  2. Arvotan Kimmoa savolaispoikana enemmän kuin ketään muuta. Hyviä eläkepäiviä vaan Kimmo, äläkä masennu, kyllä sinun aikasi on vielä loistaa. Sano minun sanoneeni!

    VastaaPoista
  3. Tuli kutsuja tai ei, fanit eivät unohda!

    VastaaPoista
  4. Onneksi me täällä Savon sydämessä osataan arvostaa, silloinkin kun muut eivät. Eiköhän valtava yleisömäärä Kuopion torilla osoittanut sen. Oli hienoa olla mukana!

    VastaaPoista
  5. Kun olit Pelaajana Jäällä , et tietenkään kuullut kuinka Selostajat kommentoivat sinua Pelaajana. Minulla on jääkiekonystävänä muistissani muutamia ja voin vakuuttaa että niissä sekä näkemissäni otteluissasi sinua kunnioitettiin
    tavalla jonka vain Ammattinsa hyvin osaavat Urheilijat saavat osakseen.
    Hieno oli myös se Philadelfian kotiottelunalku , jossa sinut ja Perheesi kutsuttiin Jäälle ja koko Wells Fargo halli antoi sinulle Suosion . Kiitos !

    VastaaPoista
  6. No hätä Kime,
    Suomalaiset ja savolaiset arvostavat tosi pelimiehen korkealle. Miehen, jolla on saavutuksia uran varrelta urheilijana, ei tarvitse pitää suurta ääntä itsestään. Kimmo, sinut muistetaan aina suurena pelaajana, joka on aina ottanut huomioon myös kanssapelaajat. Luulen, että saat vielä Suomessakin arvostusta myös eri päättäjien toimesta. Hyvää pakkastalvea sinne suuren meren taakse. Kiitos vielä niistä urheilullisista saavutuksista ja siitä että olet aina ollut hyvä esimerkki nuorille pelaajille! Nähdään savossa

    VastaaPoista
  7. Arvostusta ei mitata "naama-aikana" mediassa ja silmäätekevien juhlien jatkeena. Se hiljainen tekeminen taustalla (esim. kuopiolaisten erityislasten huomioiminen) nostaa Kimmon arvostusta ylitse kaikkien muiden. Teoista mies muistetaan....niin jäällä kuin jään ulkopuolella.

    VastaaPoista
  8. Puolustaja on aina niin helppo unohtaa, paitsi silloin kun kiekko on omassa maalissa. Kime on Kiekkoleijona isolla Koolla. Toivon, että joku huomioisi Kuopion suuren pojan ja merkittävällä tavalla.

    VastaaPoista
  9. Kimmo, olet mies joka loi käsitteen "offensive-minded defenceman". Massamediassa tällaista käsitettä ei ymmärretä, mutta suomalainen jääkiekko ja koko NHL on sinulle siitä ikuisesti kiitollinen.

    VastaaPoista
  10. Oh hoh mitä kitinää. Jos olet pelannut suurimman osan urastasi Pohjois-Amerikassa, niin eikö ole melko selvää, että sinua arvostetaan siellä enemmän kuin Suomessa ? Lajien vertailuhan on aina subjektiivista, mutta ei NHL:n mestaruus ole kovin kovaa valuuttaa verrattuna esim MM-mitaliin esim. yleisurheilussa. Minusta oli kohtalaisen omituista, että jätit pitkäaikaisen seurasi Philadelphian ja siirryit Chicagoon, jotta NHL:n mestaruuden voittaminen olisi todennäköisempää. Samalla kaavalla olisit voinut MM-kisoissa pyrkiä vaikkapa Kanadan, USA:n tai Venäjän joukkueeseen, jotta sinulla olisi ollut paremmat mahdollisuudet saavuttaa MM.kulta, eiks niin ?

    No, hyväntekeväisyystyöstäsi hatunnosto. Hyviä eläkepäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennenkuin alat kommentoimaan, tarkista että sinulla on edes jotain hajua mistä puhut. Kimmo on ollut maajoukkueen käytettävissä aina kun on vain päässyt ja ollut avainasemassa voittamassa suomelle 3 mm-hopeaa, 1 olympia hopean, 3 olympia pronssia ja miehen tärkeydestä joukkueelle ei voi kiistellä. Lisäksi seurajoukkue politiikalla ei ole mitään tekemistä maajoukkueen kanssa, seurajoukkuepelit on ammatti, maajoukkue on kutsumus ja kunnia ja mies on aina ollut valmis edustamaan suomea vaikka suomi ei todellakaan ole menestynein mm joukkue ja kirkkain mitalikin vaan on jäänyt saavuttamatta. Ymmärrän täysin halun siirtyä parempaan joukkueeseen jotta olisi paremmat mahdollisuudet päättää uransa stanley cupiin, jota on jahdannut vuosikymmenet, etenkin ottaen huomioon että toistuvien veritulppien takia pelaamisen jatkaminen ei enää tule kysymykseen. hieno päätös uralle ja todellakin ansaittu. Ja ansaitsee kyllä kaiken mahdollisen arvostuksen ja kunnioituksen eritoten suomessa, kuin myös pohjoisamerikassakin.

      Poista
  11. Hyvä blogikirjoitus. Erityisesti siksi, että se on tyyliltään enemmän kylmän toteava kuin tunteellisen syyllstävä. Lisäksi se osuu naulan kantaan siinä, että Kimmo taitaa nauttia paljon suurempaa suosiota P-Amerikassa kuj Suomessa. Tämä on omituista erityisesti siksi, että nimenomaan suomalainen media on se, joka nostaa yksittäisen suomalaishyökkääjän 0+1 -saldon keskeisimpänä uutisoitavana asiana esiin edellisen illan änärikierroksesta kun samaan aikaan joku muunmaalainen peluri on tehnyt samassa ottelussa 2+3.

    Timonen oli joukkueurheilija isolla jiillä. Minulle Kime on ainoa puolustaja joka nousee Nummisen kanssa samalle viivalle ja menee vielä vähän ylikin.

    Hieno mies, jopa näin tamperelaisen mielestä.

    VastaaPoista
  12. Kyllä voisin sanoa että kaikkien jääkiekkoa seuraavien keskuudessa ainakin arvostuksesi on todella korkealla. Urheilugaalan valinnoissa ei juuri ikinä kunnolla järkeä. Linnaankin on todella paljon kutsuttavia ja helposti joku merkittäväkin unohtuu. Jokatapauksessa tosi iso respect sinulle ja urallesi. Suomen kaikkien aikojen paras puolustajaja.

    VastaaPoista
  13. Littiäkään ei oo palkittu urheilugaalassa elämäntyöpalkinnolla. Ja te molemmat ootte tehny valtasan työn suomalaisen urheilun eteen. Pää pystyyn vaan kyllä sua Suomessa arvostetaan!

    VastaaPoista
  14. Jos et ens vuonna pääse linnanjuhliin niin minä hyppään jojon jatkoksi :D Ja tuo urheilugaala ny on ihan pelleilyä muutenki :)

    VastaaPoista
  15. Jaa häh? Koko kiekko-Suomi seurasi ja toivoi viime keväänä/kesänä että saat Kannun. Jne.

    Grow a pair.

    VastaaPoista