keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kevät toi kaipuun

Pudotuspelejä katsellessa on tullut sellainen ole, että ensimmäistä kertaa viime kesän jälkeen olen kaivannut elämää jääkiekkoilijana. Kävin livenä katselemassa kaikki Flyersin kotipelit ja lisäksi kävimme Lauri Marjamäen ja Saku Koivun kanssa katsomassa paikan päällä kaksi Washington-Pittsburgh-sarjan peliä ja yhden Tampan pelin. On tosiaan ollut kiva katsella otteluja, päästä seuraamaan loistavia pelejä ja kokemaan upeaa ilmapiiriä halleilla. On myönnettävä, että tätä kiekon täyttämää kevättä tosiaan kaipaa! Veikkailin Chicagolle ja Anaheimille pitkää kevättä, mutta molemmat joukkueet ovat jo pihalla peleistä. Minulle joukkueiden putoaminen oli yllätys, mutta se vain kertoo, että NHL:n pudotuspeleissä kuka vaan voi voittaa kenet tahansa. Chicagon pelejä seuratessa tuli myös mieleen, kuinka ainutkertainen viime kevät oli. Kiekkokauden kääntyessä loppusuoralle ovat ajatukset jo kesässäkin. Menen muutaman kaverini kanssa Ranskaan kesäkuun alussa katsomaan yhden jalkapallon EM-kisaottelun ja siitä lennän Suomeen kesäkuun puolivälin maissa. Juhannusjuhlien jälkeen aletaankin taas suunnitella meidän Kime 4 Kids -kisaa kovasti. Kiva päivä on taas varmasti tulossa. Myös syksyn World Cup -joukkueen tapahtumia on edessä kesän aikana ja ne jatkuvat sitten tiiviimmin elokuun lopulla. Tulee olemaan todella kiva haaste olla ensimmäistä kertaa mukana Leijonissa joukkueenjohdon puolella. Kyllä täällä jo kesää odotellaan. Pian nähdään. Kime