sunnuntai 23. lokakuuta 2016

World Cup

World Cup oli hieno kokemus Kesä ja syksy ovat menneet äkkiä. Oli mielenkiintoinen projekti olla mukana Suomen World Cup –joukkueen johtoryhmässä. Oli hienoa olla taas joukkueen lähellä ja tällä kertaa seurata asioita managementin puolelta. Jatkosta Leijonissa ei ole sovittu mitään, mutta kokemus oli niin hieno, että mukana olen, jos pyyntö tulee. Esimerkiksi MM-kisoihin verrattuna World Cup on niin lyhyt turnaus, että hyvällä alulla on valtava merkitys. Euroopan joukkue yllätti sillä, että he saivat pelinsä rullamaan heti. Toki heillä oli myös todella paljon NHL:n huipputason pelaajia. Pääsin näkemään myös kolme Pohjois-Amerikan joukkueen peliä ja se oli mielestäni ylivoimaisesti mielenkiintoisin joukkue seurata. Porukka oli täynnä huipputason nuoria, jotka pääsivät nauttimaan hyökkäävästä pelistä. Meidän osaltamme suurin ero kärkimaihin oli varmasti materiaalin laajuudessa. Toisaalta paransimme peliä koko ajan, mutta kehitystä tapahtui liian myöhään. Tilanne oli täysin erilainen kuin kevään MM-kisoissa, joissa voi olla seitsemän peliä ennen kuin tosipelit alkavat. NHL-kauden alussa on ollut hienoa seurata nuorten suomalaispelaajien nousua. Suomi-kiekon kannalta on ihan älyttömän iso ja tärkeä asia, että nuoret miehet ottavat vastuullisia rooleja heti. Toivotaan, että samantyylisiä pelimiehiä saataisiin tänne vielä lisää. Tulen varmasti innolla seuraamaan kaikkien suomalaistulokkaiden otteita. Turnausprojektissa mukana eläminen osoitti, että kiekko houkuttelee minua edelleen, mutta ehkä tiiviimpi paluu lajin pariin on ajankohtaista vasta joskus myöhemmin. Tällä hetkellä nautin niin paljon vapaudesta, etten ole valmis heittämään sitä pois. Kime