sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Vihdoinkin

Perjantaina pääsin vihdoin jäälle. Sitä päivää ehdin totisesti odottaa. Peliluvan odottaminen oli stressaavaa. On valtava helpotus, että saan taas luistella ja pääsen lopettamaan urani pelaten. Siihen olen tähdännyt siitä lähtien, kun elokuussa pääsin Kuopiossa sairaalasta. Ensimmäinen luistelutreeni tuntui etenkin alussa raskaalta, mutta päivä päivältä asiat muuttuvat helpommiksi. Minun pitää nyt malttaa. Vaikka olen fyysisesti kovassa kunnossa, on luisteleminen ja varsinkin pelaaminen ihan eri asia kuin pelkästään fyysisen kunnon ylläpitäminen. Ajanjakso veritulppien ilmenemisen jälkeen on ollut kasvattava. Olen matkustanut ympäriinsä tapaamassa veritautien asiantuntijoita ja käynyt heidän ja GM Hexyn kanssa kymmeniä keskusteluja mahdollisista terveysriskeistä. Varmaankin tulevan viikon luistelen vielä itsekseni, mutta puolen kuun maissa pääsen varmaankin mukaan joukkueen harjoituksiin. Sitä, milloin palaan peleihin, on ennenaikaisista arvioida. Tilanteeni on oikeastaan sama kuin normaalisti kauden alla, mutta nyt odottamassa ei ole harjoituspelejä, joiden avulla ottelurytmiin pääseminen olisi helpompaa. Toisaalta kaiken tapahtuneen jälkeen on vain todella hienoa, että saan vielä pelata. Nyt on aika nauttia vielä viimeisen kerran jääkiekkoilijan arjestani. Kime