Otetaan rennosti

Jäälle ei ole tehnyt mieli Uusi NHL-kausi alkaa ensi viikolla, eikä minulla ole ollut minkäänlaista hinkua jäälle. Kävin muutama päivä sitten hallilla katsomassa, kun pojat harjoittelivat ja olin tyytyväinen, kun sain seurata menoa sivusta. Viime kauteen oli ehdottomasti hyvä aika lopettaa. Peli on nuorempia ja nopeampia miehiä varten. Voihan olla, että jossakin vaiheessa talvella tulee sellainen olo, että haluaisi olla mukana, mutta realiteetitkin on pakko myöntää. Peli on kehittynyt niin paljon, että enää en pystyisi joukkuetta auttamaan sillä tavalla kuin haluaisin. Syksy on mennyt yllättävän nopeasti. Ensin piti järjestellä poikamme Samuelin muuttoa, kunhan lähti opiskelemaan yliopistoon valmistavaan kouluun pois kotoa. Sen jälkeen olen ehtinyt käydä vaimon kanssa Napa Valleyssa lomailemassa ja pelata paljon tennistä. Haluan pitää itseni hyvässä kunnossa sairautenikin vuoksi. Vielä ei siis tekemisen puutetta ole ollut, mutta eiköhän sellaisiakin päiviä kohdalle osu. Lähiaikoina on vielä edessä muutamat mestaruusjuhlat. Huomenna matkustan Chicagoon, kun siellä järjestetään sormusseremoniat ja keskiviikkona kauden avauspelissä on edessä toinen juhlailta, kun mestaruusviiri nostetaan hallin kattoon. Lokakuun 14. päivänä puolestaan täällä Phillyssä on ohjelmassa kunniakseni Kimmo Timonen Retirement Night, kun Blackhawks saapuu Flyersin vieraaksi. Luvassa on varmasti tunteellisia hetkiä, niin unohtumattomia kokemuksia vuodet Philadelphiassa ovat tarjonneet. Kime

Melkoista hulinaa

Tunnelmiani uran viimeisen ottelun loppuhetkiltä on vaikea sanoin kuvailla. Kun Patrick Kane iski toisen maalin ottelun lopussa alkoivat kyyneleet valua silmistä. Jätkät halailivat minua vaihtoaitossa, kun tiesivät millaisessa tunnemylleryksessä elin. Koko kuudennen finaalin pelipäivä oli poikkeuksellisen tunteikas. Olin kyyneleet silmissä jo aamujäillä, kun kapteenimme Jonathan Toews vetäisi minua jossain vaiheessa hihasta ja sanoi, että ojentaa pokaalin ensimmäisenä minulle, jos mestaruuden voitamme. Pelin ja mestaruuden ratkettua neljä tai viisi päivää on mennyt sellaisessa juhlahumussa, etten ole ehtinyt edes sähköpostejani lukea, mutta nyt alan pikkuhiljaa purkaa onnittelujen sumaa. Pelkästään onnittelutekstiviestejä tuli satoja. En tiennytkään, että minulla on niin valtavasti ystäviä. On tuntunut upealle, että niin moni ihminen on iloinnut menestyksestäni. Kun pitkä ammattilaisurani on nyt ohi, jään kaipaamaan monia jääkiekon tunnelmia. Päällimmäisenä mielessä ovat tietysti voittofiilikset pelien jälkeen ja tuo kahden ja puolen kuukauden playoffpolku, jonka juuri joukkueena elimme. Pudotuspelien aikana joukkue on tiiviisti yhdessä ja sitä porukan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jää kaipaamaan. Totta kai myös fanit jäävät mieleen. Harvassa ammatissa sitä saa esiintyä yli 20 000 ihmiselle lähes päivittäin. Uran varrelle on mahtunut paljon muutakin, mitä tulee varmasti muisteltua, mutta turha minun on tässä kaikkea luetella. Tulemme kesän viettoon Suomeen ensi viikolla ja Kime4Kids on edessä jo kolmen viikon kuluttua. Tänä vuonna tapahtuma tuleekin eteen nopeasti, kun mestaruusjahti ja kannun varmistuttua juhlahulinat venyivät näin pitkälle. Luvassa on jälleen hieno tapahtuma ja paikalle on tulossa taas kovanluokan pelimiehiä. Esimerkiksi upean playoffkevään pelannut Teuvo Teräväinen on luvannut tulla paikalle. Tehdään Tarinaan ikimuistoinen tapahtuma. Ainakin itse odotan sitä innolla. Kime

Askelen lähempänä Stanley cupia

Eilen illalla kotihallissamme oli huikea fiilis. Kun menimme johtoon neljä minuuttia ennen loppua, yleisö pauhasi samalla voimakkuudella loppuun asti. Sarja Nashvillea vastaan oli tiukka, mutta onneksi se kääntyi meille. Myös Nashvillessa pelatuissa otteluissa oli hieno tunnelma. Oli hienoa palata tavallaan toiseen kotiin, mutta nyt on viimeiset pelit siellä pelattu. Uskon, että Predatorsilla on hyvä tulevaisuus edessä joukkueena. Kun Pekka on siellä vielä viimeisenä lukkona, niin joukkue tulee olemaan vahva vuosia eteenpäin. Itselleni sopeutuminen Chicagoon on ollut kahdella tasolla haastavaa. Etenkin vapaapäivät ovat olleet välillä pitkiä. Olen ollut täällä kohta kahdeksan viikkoa ja perhe on ehtinyt käymään luonani vain kerran. Onneksi vanhemmat tulevat tällä viikolla ja perhekin ehkä seuraavana viikonloppuna. On kiva saada seuraa. Pelillisestikin omaan rooliin on ollut vaikea sopeutua, mutta turha tässä on alkaa kitistä, kun joukkue voittaa ja pelaa hyvin. Joukkueen menestys on tässä hommassa kaikkein tärkeintä ja sen takiahan Chicagossa olen, että pääsen koko ajan lähemmäs Stanley cupia. Yksi askel on nyt otettu. Kentällä kyllä huomaa, että 40-vuotias kroppani ei meinaa millään rooliaan hyväksyä. Kun istun pitkiä taukoja penkillä, eivät jalat ole enää niin nuorekkaat, että tempoon hyppääminen onnistuisi helpolla. Vaikka roolini on kentällä pieni, on tärkeää, että olen muuten mahdollisimman paljon nuorempien pelaajien ja koko joukkueen tukena. Kime

Luistimet jalassa

Kymmenen kuukautta on pitkä aika odottaa, mutta onneksi odotus on nyt ohi ja ensimmäinen peli sitten viime huhtikuun pelattu. Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Lukemattomien lääkärikäyntien jälkeen paluu jäälle, paluu joukkueharjoituksiin ja lopulta myös paluu peleihin, ovat olleet unohtumattomia hetkiä. Etenkin ennen paluupeliä, tunteet olivat pinnassa kansallislaulun aikaan, sillä vielä kolme kuukautta sitten en osannut kuvitella, että olen tässä nyt. Ja saan lopettaa urani luistimet jalassa. Kun jäälle paluuseen liittyy vielä seuranvaihto, ovat lähiviikot olleet toimintaa täynnä. Olin kuvitellut, että urani päättyy Philadelphiassa ja tietyllä tavalla organisaation, pelikavereiden ja fanien jättäminen oli haikeaa, mutta Stanley cup on ainoa asia, joka minut sai palaamaan ja sen vuoksi myös siirto Chicagoon tuntui lopulta järkevältä. Blackhawksin lisäksi muutama muukin seura oli minusta kiinnostunut, mutta he olivat mukana alusta asti ja minusta todella tuntui, että minut haluttiin joukkueeseen. Siinä vaiheessa kun keskustelut siirrosta aloitettiin, Flyersin tilanne näytti toivottomalta, ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan oli jo 12 pistettä. Sen jälkeen tilanne on parantunut ja se sai minutkin miettimään, pitäisikö kuitenkin jäädä Philadelphiaan. Lopullisesti päätös syntyi viikko sitten. Chicagossa me menemme melkoisella varmuudella pudotuspeleihin ja kuten viime vuodet ovat osoittaneet, meillä on myös hyvä mahdollisuus voittaa Stanley cup. Toivottavasti kevät on pitkä ja urani päättyy siihen, että saan kannua kannatella. Olen saanut uraltani kaiken muun toivomani. Stanley cup olisi täydellinen kruunu. Olen iloinen siitä, että pelaamme Chicagon kanssa reilun kahden viikon kuluttua Philadelphiassa. Saan silloin kiittää organisaatiota, joukkuetta ja faneja, jotka olivat tukenani seitsemän vuotta. Koimme yhdessä hienoja asioita ja minulla on Flyersista mukavia muistoja. Mutta nyt on aika satsata kaikki siihen, että Chicago menestyy. Vaikka tunsin oloni ensimmäisen ottelun jälkeen hyväksi, osoitti se myös, että töitä riittää. Kime

Vihdoinkin

Perjantaina pääsin vihdoin jäälle. Sitä päivää ehdin totisesti odottaa. Peliluvan odottaminen oli stressaavaa. On valtava helpotus, että saan taas luistella ja pääsen lopettamaan urani pelaten. Siihen olen tähdännyt siitä lähtien, kun elokuussa pääsin Kuopiossa sairaalasta. Ensimmäinen luistelutreeni tuntui etenkin alussa raskaalta, mutta päivä päivältä asiat muuttuvat helpommiksi. Minun pitää nyt malttaa. Vaikka olen fyysisesti kovassa kunnossa, on luisteleminen ja varsinkin pelaaminen ihan eri asia kuin pelkästään fyysisen kunnon ylläpitäminen. Ajanjakso veritulppien ilmenemisen jälkeen on ollut kasvattava. Olen matkustanut ympäriinsä tapaamassa veritautien asiantuntijoita ja käynyt heidän ja GM Hexyn kanssa kymmeniä keskusteluja mahdollisista terveysriskeistä. Varmaankin tulevan viikon luistelen vielä itsekseni, mutta puolen kuun maissa pääsen varmaankin mukaan joukkueen harjoituksiin. Sitä, milloin palaan peleihin, on ennenaikaisista arvioida. Tilanteeni on oikeastaan sama kuin normaalisti kauden alla, mutta nyt odottamassa ei ole harjoituspelejä, joiden avulla ottelurytmiin pääseminen olisi helpompaa. Toisaalta kaiken tapahtuneen jälkeen on vain todella hienoa, että saan vielä pelata. Nyt on aika nauttia vielä viimeisen kerran jääkiekkoilijan arjestani. Kime

Hyvää uutta vuotta

Minun piti päästä jäälle jo ennen vuodenvaihdetta, mutta vielä en ole luistellut. Seuran lääkärit ja johto haluavat ottaa vielä uusia testejä ennen kuin pääsen vetämään luistimet jalkaan. On mahdollista, että vielä menee pari viikkoa tai lupa voi tulla hyvin piankin. Ei auta kuin odottaa. Pitää toivoa, että joukkueemmekin saisi peliään pikku hiljaa uomiinsa. Eroa pudotuspelipaikkaan on melko paljon, mutta toisaalta myös sarjaohjelma on hyvä tästä eteenpäin. Kotipelejä on paljon ja kaikki on edelleen mahdollista, jos vaan pääsee voittoputkeen. Itse en ole vielä pelaamista ajatellut, kun en ole jäällekään päässyt, mutta jos pelaamaan vielä pääsen, mukavampi olisi tietysti pelata pelejä, joilla on merkitystä. Voittoputkia nyt vaaditaan tai pudotuspelit karkaavat. Philadelphian alueen urheilutoimittajat ovat päättäneet antaa minulle Good Guy Awardin. Palkinnon on aiemmin saanut muun muassa Muhammad Ali, Babe Ruth ja Wilt Chamberlain. Tieto palkinnosta oli todella iso yllätys ja kunniotan sitä kovasti. Oma valinta tuntuu uskomattomalle, kun kuulin millaisia urheilutähtiä aiemmin on samassa kategoriassa palkittu. Toisaalta palkinto on merkki siinä, tttä olen ollut mukana pitkään ja saanut toimia monien ihmisten kanssa. Sekin varmasti vaikuttaa, että kunnioitus on molemminpuolista. Median kanssa toimiminen on ammattilaiselle työtä siinä missä harjoitteleminen ja pelaaminenkin. Arvostan suuresti niitä urheilutähtiä ja legendoja, jotka Good Guy Awardin ovat saaneet, enkä osaa pistää heitä urheilijoina järjestykseen. On jännä nähdä millaiset fiilikseni ovat vajaan parin viikon päästä gaalassa, jossa palkinto ojennetaan. Kiitolisena, ylpeänä ja valintaa kunniottaen yritän olla "Hyvä kaveri" jatkossakin. Kime

Samuelin pelireissuilla

Alkukauden viikot ovat menneet nopeasti. Arkisin olen vienyt lapsia kouluun ja jatkanut siitä hallille treenaamaan. Viikonloput puolestaan ovat menneet täysin poikani Samuelin jääkiekkoharrastuksen parissa ja hänen turnauksissaan. Reissata olen siis saanut edelleen, mutta nyt vain viikonloppuisin ja Samuelin kanssa. Kauden alussa oli todella vaikeaa ymmärtää, etten pysty pelaamaan, kun mihinkään ei koske eikä ole mitään oireitakaan. Halu päästä kentälle oli kova ja tulin monta kertaa peleistä kotiin pahalla päällä, kun ärsytti niin pirusti. Viime aikoina pelaamattomuus on ollut ja helpompaa ja olen oppinut ymmärtämään, että eipä tälle tilanteelle nyt voi mitään. Lääkekuurini jatkuu vielä pari kuukautta ja sitten tutkitaan tarkemmin, missä veritulppien kanssa mennään. Olen jättänyt itselleni pienen toivonikkunan auki. Haaveena on, että tässä vielä vuodenvaihteen jälkeen pääsen vetämään luistimet tosimielessä jalkaan, mutta kyllä se ikkuna on vain pikkuisen raollaan. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Joukkueemme on aloittanut kautensa ailahtelevasti. Välillä on todella hyviä pelejä, mutta sitten lipsahtaa huonompiakin joukkoon. Tasaisuus pitäisi löytää. Voitot ovat toistaiseksi tulleet pitkälti ylivoimapelin ja ykköskentän ansiosta ja on selvää, että jatkossa tarvitaan enemmän onnistumisia laajemmalta rintamalta. Täällä ja siellä mennään kovaa vauhtia kohti joulua. Yleensä olen toivonut jouluksi vain muutaman päivän lomaa, jonka aikana saa rauhoittua ja viettää aikaa perheen kanssa. Kun vakiotoiveeni nyt toteutuu, toivon tänä vuonna meille kaikille terveyttä ja itselleni lisäksi muutamat uudet alkkarit. Kime