tiistai 6. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta

Minun piti päästä jäälle jo ennen vuodenvaihdetta, mutta vielä en ole luistellut. Seuran lääkärit ja johto haluavat ottaa vielä uusia testejä ennen kuin pääsen vetämään luistimet jalkaan. On mahdollista, että vielä menee pari viikkoa tai lupa voi tulla hyvin piankin. Ei auta kuin odottaa. Pitää toivoa, että joukkueemmekin saisi peliään pikku hiljaa uomiinsa. Eroa pudotuspelipaikkaan on melko paljon, mutta toisaalta myös sarjaohjelma on hyvä tästä eteenpäin. Kotipelejä on paljon ja kaikki on edelleen mahdollista, jos vaan pääsee voittoputkeen. Itse en ole vielä pelaamista ajatellut, kun en ole jäällekään päässyt, mutta jos pelaamaan vielä pääsen, mukavampi olisi tietysti pelata pelejä, joilla on merkitystä. Voittoputkia nyt vaaditaan tai pudotuspelit karkaavat. Philadelphian alueen urheilutoimittajat ovat päättäneet antaa minulle Good Guy Awardin. Palkinnon on aiemmin saanut muun muassa Muhammad Ali, Babe Ruth ja Wilt Chamberlain. Tieto palkinnosta oli todella iso yllätys ja kunniotan sitä kovasti. Oma valinta tuntuu uskomattomalle, kun kuulin millaisia urheilutähtiä aiemmin on samassa kategoriassa palkittu. Toisaalta palkinto on merkki siinä, tttä olen ollut mukana pitkään ja saanut toimia monien ihmisten kanssa. Sekin varmasti vaikuttaa, että kunnioitus on molemminpuolista. Median kanssa toimiminen on ammattilaiselle työtä siinä missä harjoitteleminen ja pelaaminenkin. Arvostan suuresti niitä urheilutähtiä ja legendoja, jotka Good Guy Awardin ovat saaneet, enkä osaa pistää heitä urheilijoina järjestykseen. On jännä nähdä millaiset fiilikseni ovat vajaan parin viikon päästä gaalassa, jossa palkinto ojennetaan. Kiitolisena, ylpeänä ja valintaa kunniottaen yritän olla "Hyvä kaveri" jatkossakin. Kime

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti