torstai 28. marraskuuta 2013

Jääkiekko on taas kivaa

Kauden alku oli joukkueellemme todella raskas. Harjoituspelitkin menivät penkin alle, joten sekään ei luvannut hyvää starttia. Pakettimme oli vähän levällään ja sitä kautta peli ei ollut kuosissaan oikein millään osa-alueella. Aluksi uusi valmentaja halusi kokeilla eri koostumuksia, että saisimme peliä käyntiin. Oma peliaikani väheni ja ylivoima-aika hävisi tietyssä vaiheessa melkein kokonaan, kun muutamille täksi kaudeksi hankituille kovapalkkaisille ukoille oli saatava lisää vastuuta. Kun en oikein päässyt pelaamaan ja vielä hävisimme paljon pelejä, pyöri päässä kaikenlaisia ajatuksia. Nyt ne ajat ovat onneksi ohi. Olen päässyt normaaliin rytmiin. Saan tosi hyvin peliaikaa ja sitä kautta jääkiekko on taas kivaa. Päävalmentajan vaihtuminen muutti systeemejämme jämäkämmiksi. Treenit kovenivat ja sitä kautta pelaajille viestitettiin, että löysäily on ohi jopa treeneissä. Kovat ja hyvätasoiset harjoitukset ovat näkyneet myös viime aikojen peleissä. Toivottavasti sama suunta jatkuu tästä eteenpäin. On joukkueellemme erinomainen testi, kun pelaamme seuraavista yhdeksästä pelistä kahdeksan vieraissa. Edelliset nelisen viikkoa olemme pelanneet todella hyvin ja sen vuoksi eteenpäin voi katsoa luottavaisin mielin, mutta tulevien kolmen viikon vieraspeleissä mitataan taas missä oikein menemme. Täällä Pohjois-Amerikassa vietetään Thanksgivingiä ennen kuin joulutohinat alkavat. Itse olen tosin joulukuussa niin paljon reissussa, että joulun tekeminen jää muun perheen harteille. Onneksi saamme sentään huilata jouluna kolme päivää. Mukavaa joulun odotusta kaikille. Kime

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti