torstai 13. syyskuuta 2012

Philadelphiassa 13.9 2012

Terve taas, pitkästä aikaa Pohjois-Amerikassa eletään jännittäviä aikoja. Tämä viikko on NHL-kauden ajallaan alkamisen kannalta ratkaiseva ja näyttää, mihin suuntaa ollaan menossa. Pelaajayhdistyksellä on kokous New Yorkissa ja myös omistajilla taitaa olla omat palaverinsa tällä viikolla. Jos näistä kokouksista ei tule mitään uutta esille, niin lakko on edessä. Eikä siinä tapauksessa kukaan tiedä, miten kauan työtaistelu kestää. Se voi viedä muutaman viikon tai kuukauden tai sitten edessä on huonoin vaihtoehto eli pelaamatta jää koko kausi. Jos kausi siirtyy, kuntoa pidetään yllä muualla kuin jäähallilla, koska meidän omalle hallillemme emme sääntöjen takia saa mennä. Jos löydämme jostain jäätä, niin menemme sinne luistelemaan ryhmässä. Kesän Kime4Kids-hyväntekeväisyysgolf oli jälleen menestys. Kiitos siitä kaikille mukana olleille. Olen todella iloinen ja yllättynytkin tapahtuman saamasta vastaanotosta. Kun tänä kesänä pääsin kuuntelemaan ihmisiä kisan aikana, huomasin, että siitä on tullut jo yksi ihmisten kesän kohokohdista eli olemme oikealla jäljillä. Alusta asti tavoitteena on ollut paitsi kerätä rahaa todella hienoon tarkoitukseen myös luoda tapahtuma, josta ihmiset nauttivat ja siinä olemme mielestäni onnistuneet. Ei kun uutta matoa koukkuun taas ensi vuotta ajatellen. Yksi loppukesän huipentumista oli ehdottomasti myös Mikko Pirisen pituushyppyhaaste, joka veti Vänärille 2500 ihmistä. Harmi, että olin itse silloin jo tällä puolen valtamerta, enkä päässyt mukaan itse tapahtumaan, joka oli suoranaista savolaista luovaa hulluutta ja hyvä esimerkki siitä, että kunhan jaksetaan nähdä vähän vaivaa tapahtumien järjestämiseen ja pistetään soppaan sopivasti savolaista velmuilua, niin saamme varmasti ihmiset innostumaan asiasta. Iso kiitos Kime4Kidsin puolesta Pirisen Mikolle ja Seppälän Jannelle, loitte ihmisille hyvää mieltä ja samalla autettiin apua tarvitsevia lapsia. Ainakaan vielä Kime4Kidsissä ei ole suunniteltu ensi kesälle uusia aluevaltauksia, mutta kun aloitamme tammikuussa valmistautumisen kesän tapahtumaan, niin ainahan sitä jotain uutta olisi kiva keksiä. Pitää varmaan ottaa Seppälän Janne ideoimaan, niin eiköhän silloin syntyisi jotain ennennäkemätöntä ja hauskaa. Mukavia syksyn golfkierroksia kaikille ja jännittävää jääkiekkokautta. Toivottavasti jäälle ja peleihin päästään pian täälläkin. Kime

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti